Toiminta
Humppa on pieni monitoimi ja harrastetalli. Emme painota mihinkään tiettyyn ratsastuslajiin. Humpassa toimii niin kenttäratsastus, (koulu & esteet) maastoratsastus, (mm. vaellukset) westernratsastus kuin raviajo mahdollisuus. Pyrimme ratsastamaan välillä erilaisia lajeja. Osa hevosista on painottunut kenttäratsastukseen, osa westerniin. Humpassa saa siis kokeilla mahdollisen montaa lajia. Kenttänä toimivat etupihan hiekkapohjainen alue, sekä takapihan suuri nurmialue. Käytämme välillä kylminä vuodenaikoina pientä harjoitusmaneesia (pressusta tehty). Estekalusto on aika pienehkö, mutta kasvaa aina silloin tällöin. Maastot ovat monipuoliset ja turvalliset. Käymme pururadan metikössä, pienessä lehdossa ja joen varrella maastoilemassa. Valinnanvaraa siis löytyy.
Ratsastus / tunnit
Keppihevoset saavat tietyisti kukin liikuntansa, jokainen väh. kerran päivässä. Humppa pitää pientunteja silloin tällöin, joten siinäkin tuntsareiden kunto kohisee. Tunteja pidetään silloin kun aikani riittää. Tunneille otetaan huomioon tietysti tuntilaisillekkin sopiva aika. Kuten arvatenkin, tunnit pidetään yleensä Humpassa, eri asia on tietenkin maastotunti. Käytössä on 1 iso kenttä. Talvisin pienimutoinen pressumaneesi on käytössä. Tunneille otetaan max. 7 tuntilaista. Yleensä tuntilaiset ratsastavat Humpan ratsuilla, mutta on myös mahdollista mennä omalla. Vapaita tuntipäiviä ovat maanantai, keskiviikko ja lauantai. Jos olet kiinnostunut, niin viestiä joko vieraskirjaan "humpan kyselyt" tai Humpan sähköpostiin: khthumppa@gmail.com
Kisaaminen
Kisoja pidetään niin usein kuin mahdollista. Kenttäkisat ovat yleensä Kht-Humpan takapihalla. Kisalajeina ovat, ravit, maastoesteet, kenttäratsastus (joka sisältää mm. kouluratsastuksen ja esteratsastuksen) ja näyttelyt. Lisää kisa-infoa tulee sitten, kun kisoja on tulossa. ;) Kisa ilmoittautumisia voi pistää sähköpostiin tai vieraskirjaan "Humpan kisahoito"
Leirit / kurssit
Leirejä on aina vain yksi kesässä, sillä niitä on mahdottomuus pitää monta. Yleensä kesällä se leiri tuppaa vähän jäämään, joten niitä ei ole joka kesä. Mutta jos saamme leirin järjestettyä, niin infoa tulee kyllä. Järjestämme myös kursseja. Yleisimmiten kesällä ja lomilla. (kuten. hiihtolomalla, syyslomalla, pääsiäislomalla, yms.) Lisää leiri ja kurssi infoa tulee sitten kun tulee. :)
- Isku